Blogit
Lisää virtaa yrittämiseen
Yrityksen liiketoiminnan kehittäminen on firman menestyksen elinehto, ja samanlainen jatkuvan uudistumisen vaatimus pätee myös Yrittäjänaisten vaikuttamistyöhön. On terveellistä pohtia välillä sitä, tekeekö leirimme oikeaan aikaan oikeita asioita? Käytämmekö kyllin räväkkää
Sosialisoiko sosiaaliturva yrittäjän riskin?
Yrittäjälle kuuluu kunnon sosiaaliturva siinä missä muillekin. Tätä liittomme rummutti viime eduskuntavaalien aikaan, mutta vaalihurman haihduttua hiljaisuus on laskeutunut ”Galileaan”. Yrittäjän sosiaaliturva ei kuulu yrittämisen riskeihin. Eikä ole yrittämisen riskin
Hapot pohkeissa rassaavat Suomen kisakuntoa
Monet pienyrittäjät kokevat ensimmäisen työntekijän palkkaamisen niin isoksi ja pelottavaksi riskiksi, että he turvautuvat mieluummin ostopalveluihin, kuin pestaavat vakituisen työntekijän. Pienyrittäjät kaipaavat enemmän tietoa ja tukea ensimmäisen työntekijän palkkaamiseksi, sillä
Huijarit häärivät taas ahkerina
Yrittäjäkentältä tulee taas hyytävää tietoa huijareista. Osa kaupittelee tehottomia ja kalliita puhelinmyynnin estopalveluja ja osa häärii valelaskutuksen ja tietojenkalastelun piikkiin. Henkilötietolain mukaan kaikilla on oikeus kieltää omien tietojensa käyttö suoramarkkinoinnissa,