Tiedotteet

Yrittäjänaiset vaatii uutta potkua naisten yrittämiseen

Suomen Yrittäjänaiset (SYN) on tiivistänyt tulevien eduskuntavaalien edunvalvonnan tavoitteet kolmeksi kärkitavoitteeksi, joita ovat: 1. Vanhemmuudenvapaakulujen tasaaminen yhteisvastuullisesti ja laajalta veropohjalta – Yksi lapsi maksaa tänä päivänä työnantajalle noin 17 000 euroa. – Se on epäreilua ja

Valtakunnallinen Yrittäjänainen palauttaa väkeä takaisin työelämään

Vuoden Valtakunnalliseksi Yrittäjänaiseksi on valittu espoolainen Katja Noponen. Suomen Yrittäjänaiset ja OP-Pohjola-ryhmä julkistivat valinnan Yrittäjänaisten liittokokouspäivillä. Katja Noposen yritys on kasvanut vahvasti, ja nyt 38-vuotiaan kasvuyrittäjän yritys on menestyneimpiä naisen johtamia yrityksiä Suomessa. Noponen pitää firmansa

Yrittäjänaiset tukee Aikio-Tallgrenia

Suomen Yrittäjänaiset tukee torniolaista Paula Aikio-Tallgrenia Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. -Aikio-Tallgrenilla on vahva tavoite helpottaa työllistämistä ja siten lievittää suomalaista talousahdinkoa tilanteessa, jossa puhutaan jopa 450 000 ihmisen massatyöttömyydestä. -Puheenjohtajakisan ainoalla naisehdokkaalla on myös selkeä tahto edistää

Yrittäjänaiset vaatii parempaa sosiaaliturvaa yrittäjille

Yrittäjien sosiaaliturvan perustana olevat keskimääräiset YEL-työtulot ovat Eläketurvakeskuksen mukaan noin 1 850 euroa kuukaudessa. Yksityisen sektorin palkansaajien keskimääräiset kokonaisansiot ovat puolestaan Tilastokeskuksen mukaan 3 280 euroa kuussa. Palkansaajien ansiotulot ovat siten lähes tuplasti suuremmat kuin yrittäjien

Yrittäjänaiset haastoi Rinteen äijäfeminismin

16Suomen Yrittäjänaiset haastoi SuomiAreenassa äijäfeministiksi julistautuneen sosiaalidemokraattien puheenjohtajan ja valtiovarainministerin Antti Rinteen. – Nyt on miehen sanat punnittava, sillä nykymenolla yksi vauva aiheuttaa äitinsä työnantajalle keskimäärin jo lähes 17 000 euron laskun, Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander

Velkajärjestely mahdolliseksi myös pienyrittäjille

Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jonka mukaan myös yrittäjä voi päästä velka-järjestelyyn Hallituksen esityksen mukaan velkaongelmiin joutuneen toiminimiyrittäjän yksityiset ja elinkeinotoiminnan velat voitaisiin järjestellä. Kannattava yritystoiminta voi jatkua ja ylivoimainen velkataakka voidaan järjestellä. Näin säilytetään paitsi

Joka kolmas naisyrittäjä suunnittelee yrityksensä kasvattamista

Kolmannes naisyrittäjistä suunnittelee yrityksensä kasvattamista, ilmenee Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten tekemästä kyselytutkimuksesta. Enemmistön mielestä työntekijöiden palkkaaminen ei ole kuitenkaan helppoa: suurin työllistämisen kynnys ovat kustannukset. Kun naisyrittäjä rekrytoi, useimmiten haun kohteena on vakituinen työntekijä. Puolet naisyrittäjistä

Hyviä uutisia eduskunnasta

Eduskunnan naisverkosto on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen raskaudesta aiheutuvien poissaolojen korvausjärjestelmän kehittämisestä. Eduskunnan naisverkosto TIEDOTE 29.4.2014 Kuka korvaa raskauden aikaiset poissaolot? Eduskunnan naisverkosto jätti tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, kuinka raskaudesta aiheutuvien poissaolojen korvausjärjestelmää voitaisiin kehittää. Suomen

Työelämän tupo-muottia uusittava

Suurten yritysten merkitys suomalaisten leipäpuuna on vähentynyt voimakkaasti viime vuosina. Tänään pienet ja keskisuuret yritykset tarjoavat työpaikan jo yli 60 prosentille työntekijöistä. Myös uudet työpaikat syntyvät yhä todennäköisemmin pk-yrityksiin. Siitä huolimatta työn ehdoista sopiminen on jatkunut

Pienyrittäjien maksutaakkaa höllättävä

Suomen Yrittäjänaiset valitsi kotkalaisen Anne Sjögrenin vuoden toimihenkilöksi. Keittiötarvikkeita kivijalkakaupassaan myyvä Sjögren vaatii helpotuksia pienyrittäjän maksuvelvoitteisiin, sillä nyt suunta on päinvastainen. Sjögren moittii eritoten sitä, että työntekijälle pitää tänään maksaa korvausta heti ensimmäiseltä sairauslomapäivältä myös loma-aikana.

Työurat nousuun kannusteilla!

Yrittäjänaiset kannattavat työurien pidentämistä eri kannusteilla ja työhyvinvointia parantamalla. -Työurien pidentäminen vaatii uusia tapoja johtaa, mutta myös uusia tapoja tehdä töitä. Molempiin tarvitaan lisää joustavuutta, vuoropuhelua ja kannusteita, Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Heli Järvinen sanoo. Perusteena vaatimuksille

Naisten tasa-arvo ontuu yhä pahasti

Naisten tasa-arvo ontuu Suomen Yrittäjänaisten mukaan yhä pahasti, sillä vain noin 30 prosenttia yrittäjistä ja yritysten johdosta on naisia. Yrittäjänaiset muistuttaa naisten euron pyörivän niin ikään 80 sentin tuntumassa, vaikka naiset ovat hyvin koulutettuja ja heidän