Haluan toteuttaa unelmiani

Leipomoyrittäjä Lotta Sokerolla on tarkka käsi ja vahva tahto.
Tärkeimpänä menestystekijänään hän pitää uskoa omaan tekemiseen.

Teksti Annamari Typpö Kuvat Krista Luoma

Haluan toteuttaa unelmiani ja lähden kokeilemaan niitä rohkeasti. Teen sillä ajatuksella, että miksi tehdä jotain huomenna, jos sen voi tehdä jo tänään. En tee asioita niin kuin pitäisi tai niin kuin on tavattu tehdä.”

Näin kuvailee vahvuuksiaan seinäjokelainen leipomoyrittäjä Lotta Sokero, joka pokkasi tänä vuonna nuorelle yrittäjänaiselle myönnettävän Kultainen Oras -kannustuspalkinnon.

Sokeron KakkuKeidas-niminen leipomo valmistaa erityisruokavalio-leivonnaisia sekä erikois- ja fantasiakakkuja ja muita herkkuja arkeen ja juhlaan. Yritys harjoittaa myös pienimuotoista cateringia ja pilotoi kuluneena kesänä kahvilatoimintaa Törnävän kartanossa yhdessä Seinäjoen kaupungin kanssa.

”Leivomme sitä, mitä asiakas pyytää”, Sokero tiivistää.

Juhlakakuissakin on muotivirtauksensa, joten ajan hermolla on pysyteltävä. Trendit tulevat Suomeen maailmalta, ja siksi Sokero seuraa sosiaalisessa mediassa kansainvälisiä kakuntekijöitä. Kaikki KakkuKeitaan reseptit ovat kuitenkin oman tuotekehityksen tulosta.

”Haen somesta ideoita. Samalla pysyvät omatkin ajatukset tuoreina.”

Haastavimpiin töihin kuuluvat niin sanotut painovoimaa uhmaavat kakut koristeineen. Sokero on muun muassa taiteillut kakun, jonka yllä leijuvasta kupista on valuvinaan kahvia kakun päälle.

”Ne vaativat tarkkaa kättä ja suunnitelmaa, että koriste saadaan pysymään paikallaan.”

Sokero valmistui leipuri-kondiittoriksi vuonna 2007 ja voitti samana vuonna alansa Taitaja-kilpailun. Taitaja on ammattiosaamisen SM-kilpailu, jossa nuoret ammattilaiset kisaavat lähes 50 lajissa.

”Siitä jäi ajatus, että haluan joskus oman leipomon”, Sokero kertoo.

Ensimmäisen liiketoimintasuunnitelmansa hän tekikin jo vuonna 2009. Myös KakkuKeitaan nimi on peräisin tuolta ajalta. Samana vuonna syntyneet kaksoset menivät kuitenkin yrittäjyyden edelle, mutta haave yrittäjyydestä jäi kytemään mielen pohjalle. Sokero kartutti työkokemusta leipomoissa ja kahviloissa ja opiskeli oppisopimuksella ravintolakokiksi.

Yrityksen Sokero perusti lopulta kolme vuotta sitten. Aluksi hän pyöritti kotileipomoa palkkatyön ohella.

”Halusin rakentaa vahvan perustan ennen täysipäiväiseksi yrittäjäksi ryhtymistä.”

Tänä vuonna Sokero otti seuraavan askeleen KakkuKeitaan kasvu-uralla ja palkkasi ensimmäisen työntekijänsä. Harjoittelijoita hänellä oli ollut jo aiemmin. Nyt yritys työllistää vakituisesti kolme osa-aikaista leipuria. Kesällä väkeä oli kahvilapilotin kausityöntekijät mukaan lukien kymmenen.

”Tykkään vastuusta ja esimiestyöstä”, Sokero sanoo.

Lyhyen tähtäimen tavoitteena on työllistää leipurit täyspäiväisesti. Lokakuussa avautuu myös lounaskahvila.

”Pitkällä aikavälillä on tarkoitus laajentua ja avata useita toimipisteitä. Silti haluan jatkossakin vaalia ajatusta, että teemme erikoiskakkuja käsityönä. Teollisuusleipomoa KakkuKeitaasta ei tule.”

Eteenpäin Sokeroa siivittää pohjalainen näyttämisen halu.

”En ole missään vaiheessa epäillyt, etteikö tämä onnistuisi. Mikseivät asiakkaat haluaisi kauniita ja hyvänmakuisia kakkuja, jotka käyvät kaikille allergisillekin vieraille?” hän nauraa.

Lotta Sokero
Yritys KakkuKeidas Oy on perustettu vuonna 2020.
Koulutukseltaan Sokero on leipuri-kondiittori ja ravintolakokki.

”En ole missään vaiheessa epäillyt, etteikö tämä onnistuisi.” Lotta sokero

Lue koko Yrittäjänainen -lehti tästä


Artikkeleita: