Kolmen mantereen Noodelist

Thuong Tan uudisti tuhatvuotisen nuudelin ja rakentaa nyt liiketoimintaa omasta historiastaan.

Teksti  Anne Karppinen 

Vietnamissa syntynyt Thuong ”Tonxu” Tan tietää olevansa suomalainen. Hän puhuu unissaan suomea. Taustansa ja nykyisen asuinpaikkansa ansiosta hänen brändinsä DNA on oikeastaan kolmoiskierre. ”En tiedä muita kulutustuotteita, joilla olisi tarinassaan aidosti kolmen tyyppistä DNA:ta”, Kalifornian Piilaaksossa asuva Tan nauraa.

Noodelist perustuu vietnamilaiseen nuudelikeittoon, sen ilme edustaa pohjoismaista selkeyttä, ja yrityksen kotipaikka on Palo Alto. ”Kun Suomi nimettiin maaliskuussa kuudennen kerran maailman onnellisimmaksi maaksi, käänsin pikanuudeleihin liitettävän mielikuvan muotoon ’a taste of instant happiness’. Me yrityksen perustajathan olemme aidosti suomalaisia – veressä, kasvatuksessa ja koulutuksessa”, nelivuotiaasta Suomessa kasvanut Tan painottaa. Hän on myös Yhdysvaltain kansalainen.

Itse idea pikanuudeli 2.0:n luomisesta syntyi Aasiassa. ”Olin ottanut opintovapaata nykyisestä Business Finlandista opiskellakseni brändäystä, ja kukapa sen paremmin taitaa kuin ranskalaiset.” Tanin suomalainen mies löysi luksusbrändäykseen keskittyneen vuoden mittaisen MBA-ohjelman, johon kuului kolme kuukautta Pariisissa ja yhdeksän Shanghaissa. Markkinoinnin harjoitustyössä Nivean sininen käsirasvapurkki vaihtui lennossa lapsuudesta tuttuihin aasialaisiin nuudelikeittoihin: ”Minut pysäytti yksi luku, joka nousi googlatessani pikanuudelia. Sitä syödään maailmassa vuosittain 100 miljardia annosta!”

Ajatuksen kypsyttelyyn meni kuitenkin neljä vuotta. Sitten tuli ”nyt tai ei koskaan” -hetki. Nuudelilla on tuhansien vuosien ja pikanuudelillakin ihmisiän mittainen historia. Konseptiin oli siksi turha puuttua. ”Yhdessä kaupassa voi olla hyvinkin viisikymmentä eri merkkiä pikanuudeleita. Näin kuitenkin, miten tosi pieni aloitteleva brändi pystyy toimimaan isoja pelureita vastaan. Method-saippua oli tästä hyvä esimerkki. Ja terveysvetoisuus on jo kaikissa elintarvikkeissa johtava trendi.”

”Tykkäsin entisestä työpaikastani. Olin Business Finlandin Suomen edustajana 15 vuotta, sillanrakentajana Suomen ja Piilaakson välillä, olipa kyse yliopistoyhteistyöstä tai innovaatioista.  Olin jo tullut omalle mukavuusalueelleni, mutta ajatus premium-pikanuudelista oli jatkuvasti mielessä. Yrittäjyys tarkoittaa luopumista monesta henkilökohtaisesta mukavuudesta. Vastineeksi olen saanut vapauden ja ihan hirveästi oppia uudesta toimialasta. Olen nauttinut koko ajan.”

Noodelist lanseerattiin koronan aikaan. Apua on ollut aasialaistaustaisten naisyrittäjien kanssa verkostoitumisesta ja isoista tapahtumista. ”Kauppa voisi aina käydä paremmin, vaikka haastava vaihe onkin menossa, kun toiminnot alkavat käynnistyä pandemian jäljiltä.”

Kaupan hyllylle Noodelist ei heti hamua. Kanavat ovat toisaalla: ”Lisäarvo omalle tuotteelle tulee omien nettisivujen kautta, kun tuntee asiakkaansa. Näen Noodelistin yritysten ja yliopistojen kafeterioissa ja urheilutapahtumissa ja viiden vuoden päästä pitkillä Aasian-lennoilla, Virgin Airlines ja Finnair ensimmäisinä. Omat nuudelibaarit… Olisi tietenkin hauskaa saada itse Jeff Bezos syömään Noodelistia planeettojen välisillä lennoillaan”

Artikkeli on Yrittäjänainen -lehdestä. Lue koko lehti tästä


Artikkeleita: