Voisiko Yrittäjän päivä olla Tekijän tai Toimijan päivä?

❤️Yrittäjänaisen tarina ❤️

Kun Covid-19 rantautui Suomeen maaliskuussa 2020 loppuivat työni kiinnitettynä näyttelijänä kuin seinään. Se oli oikeastaan minun pelastukseni. Pakollinen pysähtyminen kertoi minulle karua kieltään jo pitkään jatkuneesta työtilastani. Tuona keväänä tein rohkean päätöksen muuttaa työelämäni suuntaa. Nyt on kulunut kaksi vuotta siitä, kun ryhdyin freelancernäyttelijäksi ja perustin Hyvä Tulee -yritykseni. Nykyään teen kumpaakin työtä suurella ilolla.

Koska olen näin alkutaipaleella yrittäjyydessä, koen todella tärkeäksi verkostoitumisen voiman. Niinpä kuulun Satakunnan Yrittäjien lisäksi Porin Yrittäjänaisiin ja Ulvilan Yrittäjiin. Lisäksi käyn säännöllisesti työnohjauksessa.

Tässä vaiheessa yrittämistä miltei kaikki siinä on parasta. Onnistumisen ilo ja riemu tulevat, kun saan ihmisten ajatukset käännettyä hyvään, kun saan kumottua vanhat järjettömät sananlaskut uusiksi.
Tässä liuta luettavaksi ja heti romukoppaan laitettavaksi: Kell onni on, se onnen kätkeköön. Vaikeneminen on kultaa. Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Ei leikki leivässä pidä. Itku pitkästä ilosta. Lopussa kiitos seisoo. Unohdetaan nämä.

Onnistumisen riemu tulee, kun ihmiset koulutuksissani uskaltavat ääneen hehkuttaa ja tuulettaa omia vahvuuksiaan, antavat itselleen toisten kuullen hyvää palautetta.

Haasteellisimpana asiana tällä hetkellä koen sanan ”yrittäjä”, ”yksinyrittäjä”, ”yritykseni”. Onko näillä vanhoilla latistavilla sananlaskuilla jotain tekemistä tämän käännöksen suhteen. ”Yritykseni yrittää yrittämistään”, herättää minussa epäonnistumisen tunteen. Mielestäni tämä käännös on suuressa ristiriidassa tämän toimialan kanssa. Se mitä teemme on mielestäni kaikkea muuta kuin yrittämistä.
Voisiko Yrittäjän päivä, olla Tekijän tai Toimijan päivä?

Täällä Satakunnan alueella suuri visioni ja unelmani on järjestää yksinyrittäjille ikiomia TYHY-päiviä, joissa he saisivat erittäin arvokkaan kokemuksen työyhteisöllisyyden voimasta. Oppimisen ilo on yksi viidestä ydinluonteenvahvuuksistani, joten uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen ovat minulle luontaisia asioita. Koulutan itseäni ammatillisesti parhaani mukaan, osallistun myös yrittäjille suunnattuihin koulutuksiin ja hankkeisiin. Viimeisimpänä hankkeena osallistuin mikroyrittäjille tarkoitettuun Vastuullisuudesta vetovoimaa – hankkeeseen.

Olen saanut takaisin työn imun ja ilon. Se on tuonut elämääni tasapainon. En halua puhua työssä jaksamisesta vaan työssä voimaantumisesta ja niin se kohdallani tällä hetkellä menee. Perheeni on minulle tärkeä, mutta jos ajan itseni loppuun työssä niin en myöskään jaksa olla perheeni kanssa. Työni näyttelijänä ja kouluttajana on 100 % läsnäoloa vaativaa työtä, joten jotta saan olla myös perheelleni läsnä, täytyy minun saada voimaantumisen kokemuksia työssäni.

Yrittäjyydestä haaveileville naisille sanon, että uskaltakaa, olkaa rohkeita, unelmoikaa ja tehkää haaveista totta. Kyllä itseänikin pelotti irtisanoutua palkkatyöstä ja mietin silloin, että miten selviän. Mietin edelleen, mutta en pelolla. Työ on valtavan suuri osa-alue ainakin minun elämässäni. Haluan kokea merkityksellisyyden tunnetta, käyttää ja vahvistaa vahvuuksiani sekä kokea työn imua ja iloa.

Olen Porin Yrittäjänaisten jäsen, sillä uutena ”toimijana” haluan kuulua mahdollisimman moneen hyvään porukkaan. Ja tämä yhteisö, jos mikä on sellainen.

Maarit Niemelä
Hyvä Tulee
Porin Yrittäjänaisten jäsen

Hyvä Tulee -yritykseni kouluttaa, luennoi, järjestää työpajoja ryhmille, yrityksille, työyhteisöille ja yksinyrittäjille. Hyvä Tulee edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia positiivisen psykologian keinoin.


Blogissa: