Blogit
Vaihdoimme lennosta vanhempainvapaalla olevaa vanhempaa
❤️Yrittäjänaisen tarina❤️ Aloitin sivutoimisena yrittäjänä 2019. Olin töissä autokaupassa sihteerinä, mutta aikaisemmasta työharjoittelusta oli palo kirjanpidon tekemiseen. Työkaverini kertoi tilitoimistoyrittäjästä, joka etsi alihankkijaa. Niinpä aloitin kirjanpitotyöt toiminimellä alihankkijana. Suhtaudun työhöni
Liikunta- ja kulttuurietu kuuluu myös toiminimiyrittäjille
Teksti Annamari Typpö Yksityiset elinkeinon- ja ammatinharjoittajat paiskivat lujasti töitä, mutta eivät saa palkita itseään liikunta- ja kulttuuriseteleillä. Tämä epäkohta vaatii korjausta. Moni toiminimiyrittäjä kokee itsensä välinputoajaksi. Syynä on verottajan
Asiakkaiden joukosta on tupsahtanut ihania ihmisiä omaan elämään
❤️Yrittäjänaisen tarina❤️ Aloitin yrittäjyyteni keväällä 2018 osa-aikaisena kevytyrittäjänä. Valokuvaus on ollut lähes koko elämäni tärkeä harrastus. Aloitin kuvaamalla koiria matkakuluja vastaan, jonka jälkeen siirryin henkilökuvaukseen. Oman esikoiseni synnyttyä syttyi myös
Yrittäminen ei sovi hätähousuille – pikavoittoja on luvassa harvoin
❤️Yrittäjänaisen tarina❤️ Ryhdyin yrittäjäksi kesäkuussa 2016. Olin toiminut vuosituhannen vaihteen tienoilla useita vuosia freelance-kääntäjänä, joten minulla oli kokemusta itseni työllistämisestä ja olin kaivannut yrittäjän vapautta jo pitkään palkkatöihin paluuni jälkeen. Olen