❤️Yrittäjänaisen tarina❤️
Sanoin, ettei minusta ikinä tule yrittäjää. Näin aikanaan yrittäjyyden huonon puolen, miten perheelle ei riittänyt aikaa ja miten suuresti maailman muutokset vaikuttivat juuri yrittäjiin. Tässä sitä kuitenkin ollaan, kolmannen sukupolven yrittäjänä.
Yrittäjyys tuli harkintaan, kun halusin vaihtaa alaa ja määrittää omat työaikani, jotka sopivat yhteen perhe-elämän kanssa. Tuolloin mietin, etten uskalla lähteä yksin. On mukavampaa, kun on joku, jonka kanssa pallotella erilaisia asioita. Aloitin yritystoiminnan 2021 ystäväni kanssa ja ensimmäinen vuosi meni osittain opiskellessa, kun ystäväni oli vanhempainvapaalla. Vuoden uurastin yrityksen eteen ja sain sen menestymään. Kun ystäväni piti aloittaa työskentely tiemme erkanivat. Ero ystävyydestä oli rankka kokemus.
Nyt olen yksinyrittäjä, jota minusta ei koskaan pitänyt tulla. Saan tukea omalta muoriltani, joka on eläköitynyt kirjanpitäjä. Aina jos on jotain hankalia kysymyksiä, hän osaa vastata. Saan myös apua ja iloa erilaisista yrittäjäjärjestöistä ja hallitustoiminnasta. Olen niin kiitollinen, kun pääsen olemaan niissä mukana.
Yrittäjyydessä parasta vapauden lisäksi on se, että saat kehittää yritystoimintaa juuri siihen suuntaan, mikä itsestä tuntuu hyvälle. Huomasin esimerkiksi ison tarpeen pienillä yrityksillä kehittää omaa markkinointia, mutta heillä ei välttämättä ollut varaa ulkoistaa markkinointia tai ottaa siihen konsulttia. Siispä otin aikaa muilta projekteilta ja loin mahdollisimman kompaktin verkkokurssikokonaisuuden, juuri pieniä yrityksiä silmällä pitäen.
Kun tulee haasteita, kaipaa ihmisiä, joiden kanssa asiasta turista. Juuri nyt haastaa maailmantilanne, joka vaikuttaa asiakashankintaan. Inflaatio vaikutti useampaan markkinointialan yritykseen negatiivisesti, myös meillä uusasiakashankinta prosessi venyi pitkäksi.
Haluan kehittää koulutusalustasta jokaisen yrittäjän ”Help deskin” markkinointiasioissa, sillä jokainen on joskus kohdannut haasteita, joista ei tunnu pääsevän yli eikä ympäri. Haluan laajentaa sisällöntuotantoa, luoden samalla markkinoiden parhaimman työpaikan.
Kehitän itseäni jatkuvasti. Opiskelin kahta tutkintoa yhtä aikaa, valmistuin juuri niistä molemmista. Nyt on menossa yksi uusi tutkinto. Haluan myös löytää lisää upeita ihmisiä verkostooni, jolloin voimme sparrailla toisiamme eteenpäin menestykseen.
Tasapainoa elämääni tuo perhe-elämä ja kolme pientä lasta. Tällä hetkellä päivistä ei puutu vilskettä, ja siksi rauhoitunkin mielelläni koiran kanssa ulkoillessa.
Yrittäjyydestä haaveileville naisille sanoisin, että uskalla ja kokeile. Asiat harvoin menevät niin kuin ajattelee, mutta silti niillä on tapana järjestyä. Vaikka joskus epäonnistuu, se ei ole merkki siitä, ettet osaisi, vaan siitä, että olet oikealla polulla.
Olen Helsingin Yrittäjänaisten jäsen, sillä on upea olla inspiroivien naisten keskellä, jotka ymmärtävät mitä on olla nainen bisneselämässä.
Salla Juurakko
Pirske Suunnittelutoimisto – pirskahteleva sometoimisto
Helsingin Yrittäjänaisten jäsen
Pirske Suunnittelutoimisto tuo yritysten merkitykselliset tarinat näkyväksi. Teemme siis kaikkea yritysten digitaaliseen näkyvyyteen liittyvää sisältömarkkinointia. Meille voi ulkoistaa koko yrityksen digitaalisen näkyvyyden tai ottaa mukaan projektiluontoisesti erilaisiin kampanjoihin.