Ole hyvä itsellesi ja ano kuntoutukseen

Olin toki kuullut Yrittäjänaisten hallitusvuosien aikana kenttää kiertäessäni jäsenistön myönteisistä kokemuksista yrittäjänaisille suunnatuista kuntoutuksista. Omalla kohdalla kuitenkin tuntui siltä, ettei ole aikaa sellaiseen. Kunnes aloin olla niin väsynyt, että lähiympäristöni huomautteli asiasta.

Kun kuulin, että Kruunupuisto tulee uudeksi yhteistyökumppaniksi, sain aikaiseksi anoa kuntoutusta. Saatuani myönteisen päätöksen ajelin tuttuihin lapsuudenmaisemiin Punkaharjulle. Meitä oli piraattiryhmässä kahdeksan toisilleen tuntematonta yrittäjää ympäri Suomea. Heti alkumetreillä huomasimme viihtyvämme tosi hyvin yhdessä, niin hyvin että iltaisin kokoonnuimme kimpassa parantamaan maailmaa. Myös kuntouttajiksi saimme aivan huipputyypit!

Ekan jakson päättyessä olimme jo ristineet ryhmämme Kruunuttariksi. Meillä oli viisi kuntoutusjaksoa eri vuodenaikoina. Näimme Punkaharjun mahtavaa luontoa niin kesä-, kevät-, syksy- kuin talviasussaan. Ryhmänvetäjä yllätti meidät taidevierailuilla muun muassa Oraksen pariskunnan luokse. Itse ohjasimme ryhmäämme teatteriin ja stand upin pariin sekä omiin saunailtoihin. Kasvoimme yhteen niin tiiviisti, että olemme päättäneet oma-aloitteisesta jatkokuntoutuksesta. Vierailemalla toistemme luona niin, että tulee samalla muu Suomi tutummaksi.

Kuntoutuksen alussa meidät testattiin ja sama odotti lopussa. Kun saimme tulokset, oli siinä kummastelemista. Ennen kuntoutusta en olisi tunnustanut edes omalle peilikuvalle masentuneisuuttani, saati työuupumusta. Mutta kuntoutus oli tehnyt tehtävänsä: masentuneisuutta ei voitu enää mitata ja työuupuminen oli jo lievempää.

Kokonaisuutena jakso antoi enemmän kuin mistä osasin haaveilla. Lisäksi sain tutustua upeisiin puurtajiin, omien alojensa huippuosaajiin, yrittäjänaisiin!

Voin vain lämmöllä suositella toisillekin! Ole hyvä itsellesi ja ano kuntoutukseen. Näin saat taatusti vastinetta myös Yrittäjänaisten jäsenmaksullesi!

Anne Issakainen
Mikkelin Yrittäjänaiset
Suomen Yrittäjänaisen hallituksen jäsen

Yrittäjänainen, voimaannu! Osallistu maksuttomaan webinaariin kuntoutuksesta keskiviikkona 14.12. kello 14.30–15.30. Mukaan mahtuu 50 osallistujaa. Ilmoittautuminen 30.11. mennessä osoitteella: riitta.puumala(a)harmankuntokeskus.fi

Kela on uudistanut kuntoutusjärjestelmäänsä. Yrittäjänaisille kohdennettu moniammatillinen yksilökuntoutus tulee hakuun vuoden 2017 alussa. Työelämässä olevan on mahdollisuus hakea myös ammatillista KIILA-kuntoutusta, joka korvaa Tyk-kuntoutukset. Lue lisää Kelan järjestämistä kuntoutusmahdollisuuksista.


Blogissa: