Susanna Niskala-Sorsa on vuoden 2020 Valtakunnallinen Yrittäjänainen

Kuva Katja Koivumäki

Suomen Yrittäjänaiset on valinnut vuoden 2020 valtakunnalliseksi Yrittäjänaiseksi kemiläisen kodintekniikkakauppiaan 
Susanna Niskala-Sorsan. Niskala-Sorsan perheyritys toimii erittäin kilpailulla alalla, jossa valttikortiksi on löytynyt ketterä ja kokonaisvaltainen palvelu.

“Tämä oli iso ja mukava yllätys. Ala on haastava, sillä kilpailu kiristyy koko ajan. Lisäksi tekniikka kehittyy ja vaatii henkilökunnalta jatkuvaa kouluttautumista. On hienoa saada tästä työstä tunnustus”, Kemin Poweria pyörittävä Niskala-Sorsa sanoo.

Susanna Niskala-Sorsan vanhemmat Marjatta ja Toivo Niskala perustivat Niskalan Radio-Sähkön vuonna 1974. Niskala-Sorsan ja hänen miehensä Ari Sorsan komennossa liike on ollut lähes kolmekymmentä vuotta.

“Olen kasvanut yrittäjäksi. Olin 6-vuotias, kun muutimme Oulusta Kemiin ja vanhempani ryhtyivät kodintekniikkakauppiaiksi. Pyörin jo lapsena päivisin kaupalla ja iltaisin olin vanhempieni mukana, kun he kuljettivat päivän aikana myytyjä laitteita asiakkaille.”

Vuoden Yrittäjänaisen palkinto myönnetään yrittäjälle, joka on tehnyt esimerkillistä ja uraauurtavaa työtä oman yrityksensä ja alansa kehittäjänä. Keskeisiä kriteerejä ovat myös kannattavasti ja menestyksellisesti hoidettu, terve ja hyvämaineinen yritys, näyttö erityisestä suunnitelmallisuudesta ja luovuudesta sekä positiivinen vaikutus paikkakunnan työllisyyteen tai palvelusektoriin.

Power Kemi on menestynyt ja vakavarainen pitkän linjan perheyritys. Liike toimii edelleen kivijalassa, vaikka kodintekniikka-alalla verkkokauppa onkin muuttanut toimintatapoja merkittävästi.

Vuoden Yrittäjänainen -kilpailun tuomaristo kiitti Niskala-Sorsaa pitkäjänteisestä toiminnasta. Tuomariston mukaan hän on sitkeydellään, yritteliäisyydellään ja periksiantamattomuudellaan sekä ketterään ja kokonaisvaltaiseen palveluun panostamalla tehnyt yrityksestään menestystarinan miehisellä ja teknisellä alalla.

“Meillä on ison ketjun edut, pienen perheyrityksen joustavuus ja ketteryys sekä osaavat ja sitoutuneet työntekijät, joista monet ovat olleet meillä töissä kymmeniä vuosia. Teen itsekin pitkää päivää ja tarvittaessa kuljetan tavaroita iltaisin, mikäli se on ainut asiakkaalle sopiva aika”, Niskala-Sorsa kertoo.

Susanna Niskala-Sorsa on ollut Kemin Yrittäjänaisten aktiivinen jäsen 25 vuotta ja toimi yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2012–2018. Hänet valittiin oman paikallisyhdistyksensä vuoden yrittäjänaiseksi vuonna 2009.

Vuoden valtakunnallinen Yrittäjänainen palkittiin Helsingissä järjestetyillä valtakunnallisilla Yrittäjänaispäivillä. Palkinnon myöntävät Suomen Yrittäjänaiset sekä LähiTapiola-ryhmä ja Työeläkeyhtiö Elo.

Power Kemi
Toimiala: kodintekniikka
Perustamisvuosi: 1974
Henkilökunta: 7
Yhtiömuoto: osakeyhtiö
Omistus: perheyhtiö
Liikevaihto 2019: 2 929 000  €

Lisätietoja:

Susanna Niskala-Sorsa, toimitusjohtaja, Power Kemi
p. 040 557 6233, [email protected]

Carita Orlando, toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjänaiset
p. 040 544 5519, [email protected]

Tiina Koski, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjänaiset
p. 050 375 9234, [email protected]

Pia Kanerva, kehittämispäällikkö, LähiTapiola-ryhmä
p. 040 507 3537, [email protected]


Tiedotteita: