Eduskunnan naisverkosto ja Miina Sillanpään Seura järjestivät äsken juhlaseminaarin, joka pureutui naisten asemaan ja tasa-arvoon.
Sillanpää oli yksi ensimmäisistä naiskansanedustajista, joka valittiin vuonna 1907 yksikamariseen eduskuntaan. Hän oli myös Suomen ensimmäinen naisministeri.
Vaikka Sillanpään syntymästä on jo 150 vuotta, niin naisten tasa-arvo ei ole toteutunut poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa meilläkään. Eikä se ole toteutunut liioin yrittämisessä, vaikka Juha Sipilän hallitus ottikin vauvalaskun tasaamisessa askeleen oikeaan suuntaan.
Tilaisuuden avannut eduskunnan puhemies Maria Lohela totesi Sillanpään pitäneen mottonaan sitä, ettei periaatteista kannata riidellä, vaan pitää sopia konkreettisista asioista. Omassa päässäni tuo ajatuksenkulku muistuttaa pitkälti positiivisen ratkaisun mallia.
Olen jälkikäteen makustellut monien kansanedustajien pöyhimää kysymystä siitä, millä periaatteilla naisia nimitetään erilaisiin valmisteleviin toimielimiin. Lisäksi olen miettinyt sitä, mistä vinkkelistä media ruotii vallan kahvassa olevia naisia.
Eva Biaudet ja Sanna Marin totesivat miehiä nimitettävän sutjakkaasti ulko- ja puolustuspolitikkaa sekä taloutta liippaaviin vallan kammareihin. Naisille napsahtavat puolestaan koulutuksen, sosiaali- ja kulttuuripuolen pestit.
Presidentti Tarja Halonen arvioi median keskustelevan naisten kohdalla liian usein ”käsilaukkutason asioista”. Näin siitäkin huolimatta, että naisia valitaan jo nyt enemmän yliopistoihin ja tätä kautta myös esimerkiksi ulkoministeriöön.
Sirkka-Liisa Anttila alleviivasi verkostojen merkitystä ja totesi naisten tekevän yhteistyötä yli puoluerajojen. Eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja Sari Raassina väläytti yhteenvedossaan vanhemmuudenkulujen tasaamisen tärkeyttä. Lisäksi hän totesi helvetissä olevan erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisiaan.
Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja