Hallitusohjelmassa on paljon hyviä uudistuksia yrittäjille, mutta valitettavasti vanhempainvapaiden kustannusten osalta on päätetty heikentää tasa-arvoa.
Sipilän hallituskaudella kustannusten jaon osalta saavutettiin merkittävä tasaus kustannuksiin. Tuolloin päätetiin, että äidin työnantajalle maksetaan 2 500 euron kertakorvaus, kun työnantaja maksaa äidille palkkaa kolmen ensimmäisen vanhempainvapaakuukauden ajalta. Nyt hallitusohjelmassa on päätetty alentaa naispuolisen työntekijän työnantajalle maksettavaa kertakorvausta 1 500 euroon.
– Olen todella pettynyt. En todellakaan ajatellut, että tätä tasa-arvon kannalta merkittävää tukea olisi pitänyt puolustaa. Nyt otettiin askel taaksepäin, sanoo Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando pettyneenä.
Perhevapaista yli 90 % on yhä äitien harteilla. Koska Suomessa on hyvin eriytyneet työmarkkinat, naisvaltaisilla aloilla kannetaan päävastuu paitsi perheen ja työn yhteensovittamisesta, myös raskauteen ja vanhemmuuteen liittyvistä kustannuksista.
– Liian usein nuori nainen on heikommassa asemassa työnhakutilanteessa verrattuna nuoreen mieheen. Työnantaja kantaa kustannukset raskausajan sairauspoissaoloista. Lisäksi pientyönantajalle palkan, lomapalkan ja -rahan maksaminen voi johtaa kassakriisiin, ennen kuin korvaus tulee Kelasta, Orlando sanoo.
Suomi tarvitsee vauvoja. Kaikki vanhemmuuteen liittyvät kulut tulee kattaa siten, että niihin osallistuu sekä isien että äitien työnantajat. Kulut eivät saa kaatua yksilön työnantajalle. Päinvastoin meidän pitäisi tukea työnantajaa, jonka työntekijä jää vanhempainvapaalle. Ehdotimme viime vuonna rekrytointitukea tilanteessa, jossa työnantaja palkkaa työntekijän vanhempainvapaalle jäävän tilalle, Orlando sanoo.
Yrittäjänaiset vaatii, että kertakorvausta ei saa leikata, ennen kuin hallitusohjelmaan kirjatut isien perhevapaiden edistäminen ja samapalkkaisuus on tuottanut merkittävää tulosta.
Lue tästä miten saavutimme tavoitteemme hallitusohjelmaan
Carita Orlando
toimitusjohtaja
puh 040 544 5519
[email protected]